Juhannusviikon kokoukset onnistuneesti takana. Aluehallituksessa valittiin ensimmäiset toimialajohtajat Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle. Organisaatio siis rakentuu ja siihen tähdätään, että vuodenvaihteessa ollaan valmiina kaikkien toimintojen siirtoon siten, että asiakkaiden ei tarvitse huomata mitään.

Riihimäen kaupungin elinvoimalautakunnan seminaarissa käytiin laajasti läpi kaupungin elinvoiman kannalta tärkeitä toimintoja. Paljon tapahtuu monella sektorilla ja kaikille on jotain tarjolla.

Hämeen Ammattikorkeakoulun yhtiökokouksessa saimme kuulla kuinka laajasti HAMK on verkostoitunut ja osana mm. Eurooppa-yliopistoa. HAMK on tehnyt erinomaista työtä ja noussut monilla mittareilla valtakunnallisesti ja kansainvälisesti arvostetuimpien korkeakoulujen joukkoon. HAMK tekee korvaamattoman tärkeää työtä ja on todella tärkeä toimija niin Riihimäen seudulla kuin koko toiminta-alueellaan.

Itse olen tulevat päivät töissä, mutta hyvää juhannusta kaikille.

Pitäkää hauskaa ja olkaa vastuullisesti!

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *