Pidin Riihimäen kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina 2.10.2023 puheen koskien valtuustoaloitetta, jossa olin esittänyt Someturva-palvelun käyttöön ottoa Riihimäen peruskouluissa.


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kokouksen seuraajat,

Nyt aiheena oleva aloite oli meillä kaupunginhallituksen käsittelyssä kahteenkin otteeseen. Tämä johtui siitä, että ensimmäisessä käsittelyssä esittelytekstiin ei oltu kaikilta osin tyytyväisiä, ja halusimme varmistaa, että päätöksiä tehdään oikeisiin tietoihin nojaten.

Avaan tässä nyt hieman noita kohtia, ja kerron perustelut sille, miksi tämä aloite lopulta tuotiin tässä muodossaan valtuuston kokoukseen.

Yhdessä kohdassa mainitaan, että: “Someturvan asiantuntijat lähettävät käyttäjälle vastauksen, joka pitää sisällään oikeudelliset neuvot ja toimintaohjeet.

Tuosta voi saa mielikuvan, että tulee vain yksi vastaus eikä muuta. Laajan vastauksen lisäksi tulee tapauksen niin vaatiessa myös kirje aikuiselle. Lisäksi palvelun tuottajan ja avun tarvitsijan välillä käydään yksittäistä viestittelyä tarpeen mukaan etenkin, jos ilmoittaja itse ottaa yhteyttä. Jälkikäteen myös kysytään ratkesiko tilanne.

Yksi tarkennettava kohta oli: “Alustava kustannusarvio Riihimäen kaupungille käyttöönottovuonna Riihimäen peruskoulun oppilaille on noin 16.000 euroa.” Tästä voisi käsittää, että palvelu on vain oppilaille, mutta se on myös kaikille koulun aikuisille.

Esittelytekstissä mainittiin myös, että: “mm. Oulu on luopunut palvelun käytöstä pilotoinnin päätyttyä.” Samassa yhteydessä ei kuitenkaan puhuta niistä kunnista, jotka ovat tyytyväisiä ja laajentamassa palvelun käyttöä, eikä kunnista, jotka ovat juuri päättäneet ottaa palvelun käyttöön. Uusia kuntia tulee enemmän kuin palvelun lopettaneita. Oulu kyllä luopuu, mutta Vantaa on hyvin myönteinen ja myös Tampere laajentaa. Nämä olisi voinut tasapuolisuuden nimissä mainita esittelytekstissä. 

“Koulujen kuraattorit auttavat ja tukevat oppilaita myös somekiusaamistapauksissa.” Tämä on totta. Ei välttämättä ole kuitenkaan aivan yhtä matala kynnys lähestyä omin kasvoin vaikealla asialla, kuin nimettömänä aina mukana olevan kännykän avulla.

“Jos somekiusaaminen on ollut niin vakavaa, että on syytä epäillä rikosta, voi ottaa yhteyttä maksuttomaan RIKUchattiin (Rikosuhripäivystyksen chat).” RIKUchat ei vastaa palvelutasoltaan Someturvaa. RIKUchatissa on paljon suppeampi osaaminen nimenomaan sosiaalisessa mediassa tapahtuvia ilmiöitä kohtaan. Siellä on hyvät tiedot rikosnimikkeistä ja rikosprosessin etenemisestä kuten rikosilmoituksen tekemisestä jne. Someturva pyrkii ratkomaan tilannetta muutoinkin.

Arvoisa puheenjohtaja,

Sivistysjohtaja Jari Lausvaara ja opetuspäällikkö Outi Ervasti tulivat seuraavaan kaupunginhallituksen kokoukseen paikalle pöydälle jätön jälkeen, ja kävimme hyvän keskustelun aiheen ympärillä. Koska pykälä oli jätetty pöydälle, niin siihen ei oltu tehty muutoksia, mutta saimme lisää tarvittavia näkemyksiä viranhaltijoilta.

Itselle keskeisin asian päätöksentekoon liittyvä viesti oli järjestelmien hallinta opettajien näkökulmasta. Nyt ei ole hyvä hetki hankkia käyttöön tätä uutta järjestelmää, vaikka siitä voisikin olla lisäarvoa koululaisille. Ensin pitää saada nykyiset toimimaan kunnolla. Ymmärrän tämän itsekin työssäni monien järjestelmien mukanaan tuomien kirjaamisten lisäännyttyä, että kerralla ei kannata olla liian montaa uutta asiaa opeteltavana. Muuten mitään ei pystytä hoitamaan niin hyvin kuin olisi tarkoitus.

Tämän johdosta olen valmis hyväksymään aloitteen käsittelyn loppuun päätösesityksen mukaisesti, vaikka esittelytekstiin en olekaan ollut täysin tyytyväinen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minä tai kukaan muukaan kaupunginvaltuuston jäsenistä olisi valmis nostamaan kätensä pystyyn lasten ja nuorten hyvinvoinnin edessä. Päinvastoin – keinoja tilanteen parantamiseksi tulee etsiä kaikilla päätöksenteon tasoilla ja yhteiskunnan sektoreilla. Tuoreiden kyselytutkimusten mukaan myös Riihimäellä koululaisten hyvinvoinnin mittareissa on hyvin huolestuttavia lukemia.

Nostin asian esiin myös hyvinvointialueen tilaisuudessa viime viikolla. Vielä ei ole rakenteilla mitään kokonaisratkaisua, jolla pystyttäisiin tarjoamaan maakunnallisesti jotain someturvan palvelua vastaavaa. Asiaan luvattiin kuitenkin perehtyä, ja hyvinvointialueen toiminnan vakiinnuttua siirtymävaiheen jälkeen, mahdollisuudet toiminnan kehittämiseen ovat toivottavasti myös valtion rahoituksen puolesta olemassa.

Tällä hetkellä someturvaa Kanta-Hämeen kunnista käyttää Janakkala sekä Tammela, jossa palvelun käyttöönotosta päätettiin tovi sitten. Toivottavasti jatkossa koko maakunnan alueella panostetaan laajasti nuorten hyvinvointiin, jotta huolestuttavasti lähestymässä oleva mielenterveyden pandemia ei toteudu. Siihen voidaan vaikuttaa ajanmukaisia työkaluja käyttämällä, mutta myös me kaikki omalla käyttäytymisellämme.

Lapset ja nuoret seuraavat meitä aikuisia tarkasti, joten meidän on otettava vastuu päätöksenteon lisäksi myös omasta esimerkistämme. Niin kasvotusten kuin sosiaalisessa mediassakin. Tämä aloite käsitellään tässä vaiheessa loppuun, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö viranhaltijat voisi päättää nopeallakin aikataululla someturvan tai vastaavan palvelun käyttöön otosta. Sitä odotellessa pidetään huolta läheisistämme ja muistakin ihmisistä niin tarvittaessa.

Kiitos.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *