Tänään oli iso päivä koko Suomen sote- ja pelastuspalveluiden kannalta!
Kanta-Hämeen aluevaltuusto valitsi minut tulevaksi neljäksi vuodeksi aluehallitukseen. Tämän lisäksi oma valtuustoryhmä nimesi minut valtuustoryhmän puheenjohtajaksi. Nämä eivät välttämättä olleet isoja uutisia koko valtakunnassa, vaan valtionvarainministeriön päätökset koskien hyvinvointialueita.
Ensinnäkin ilmoitettiin kolmen alueen joutuvan arviointimenettelyyn. Tämän myötä VVM:n kontrolli kasvaa Itä-Uudenmaan, Keski-Suomen sekä Lapin hyvinvointialueilla. Samalla näiden alueiden oma itsehallinto on ainakin menettelyn ajan rajattua.


Toisaalta ilmoitettiin, että hyvin talouttaan hoitaneet alueet voivat saada lisäaikaa alijäämien kattamiseen, jos valtionvarainministeriön väliaikainen säännöstely tulee voimaan. Nämä molemmat linjaukset vahvistavat, että Kanta-Hämeessä ollaan oltu oikealla tiellä, kun on pyritty kattamaan alijäämät, samalla turvaamalla palveluiden taso.

Lauri Jormanainen, Kanta-Hämeen SDP:n aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja
Kaikesta tästä voi päätellä, että suurimman valtuustoryhmän puheenjohtajan tehtävä tulee olemaan vaativa ja merkittävä. Onneksi ryhmässä on valtavasti kokemusta niin ympäri maakuntaa kuin valtakunnallisestikin. Ja toki myös monta uutta valtuutettua, jotka tuovat tarvittua uudistumista ryhmään. Alueen tulevaisuus ei siis varmasti jatkossakaan jää demareista kiinni!
Viimeisimmät kommentit