Eilen sain kunnian osallistua Uudenmaan Demarinuorten Hämeenlinnassa järjestämään seminaariin, jossa teemana oli turvallisuus. Pidin puheenvuoron sisäisestä turvallisuudesta heti Mika Aaltolan jälkeen. Hän käsitteli mielenkiintoisessa puheenvuorossaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja Mika Kari keskittyi omassa esityksessään turvallisuuspolitiikkaan.
Seminaaripäivän päätteeksi vielä Ida-Susanna Pöllänen ja Reeta Vaahtera puhuivat maanpuolustuksen tulevaisuudesta.

Sisäisen turvallisuuden esityksessäni käsittelin ajankohtaisia aiheita ja ilmiöitä vankeinhoidon ja poliisin osalta, sekä hyvinvointia edistävien toimien vaikutusta sisäiseen turvallisuuteen lasten ja nuorten osalta. Kiinnitin huomiota sisäiseen turvallisuuteen kokonaisuutena, johon voidaan vaikuttaa kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Pelkästään oireita hoitamalla ei tätäkään asiaa voida hoitaa.

”Sisäinen turvallisuus muodostuu useista yhteiskunnan tekijöistä, joiden ansiosta ihmiset voivat nauttia oikeuksista ja vapauksista ilman pelkoa ja turvattomuutta.”

Mika Aaltolan laaja näkemys ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sai kuulijat kuuntelemaan tarkasti. Tällä hetkellä tilanne on herkkä ja riippuvuussuhteet valtioiden välillä tulee esiin useissa yhteyksissä.

Ida-Susanna Pöllänen ja Reeta Vaahtera ovat molemmat vapaaehtoisen asepalveluksen käyneitä. Heidän mielestään kutsuntoihin tulisi kutsua koko ikäluokka, eikä vain ikäluokan poikia. Ajatus kansalaispalveluksesta on mielestäni hyvä.

Siltä osin mitä itse olin kuulolla, aiheet ja keskustelut olivat erittäin mielenkiintoisia.

Suuret kiitokset Uudenmaan Demarinuorille kutsusta ja tärkeiden aiheiden ympärille järjestetyn seminaarin järjestämisestä!

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *