Se on sana, joka jäi päällimmäisenä mieleen presidentti Martti Ahtisaaren vaikuttavista valtiollisista hautajaisista. Ahtisaari pääsi tänään haudan lepoon, ja puheissa sekä lähetyksen juonnoissa käytiin läpi hänen elämäänsä ja merkitystään.
Martti Ahtisaari jää historiaan Suomen kymmenentenä presidenttinä, rauhan nobelistina ja diplomaattina. Hän oli kaikkea tätä, koska hän oli myös Karjalan evakko, peloton virkamies, joukkuepelaaja, oikeudenmukaisuuden peräänkuuluttaja, ikuinen optimisti, sosiaalinen maailmankansalainen ja sitkeä rauhanvälittäjä.
Hautajaisten yhteydessä Ahtisaaren elämäntyö sai jakamattoman kunnioituksen varmasti kaikilta osallistujilta ja lähetyksen seuraajilta. Ahtisaaren ajattelussa jokaista ihmistä tulee kunnioittaa. Itselle herää tästä ajatus, että osaammeko kunnioittaa toisia riittävästi silloin, kun he ovat elossa? Vai kirkastaako vasta kuolema ihmisten erilaisuuden, ristiriidat, kateuden ja väheksymisen kunnioitukseksi, jota voisimme tuntea jo silloin, kun se on mahdollista toiselle osoittaa?
Martti Ahtisaari sai kunnioitusta elämäntyöstään onneksi jo eläessään. Historia tuntee kuitenkin monia suurmiehiä ja -naisia, joiden arvostus on syntynyt vasta postuumisti. Ja sama ilmiö koskee monia heitäkin, joiden poismenoa ei lehtien otsikoissa huomioida.
Ehkä jos osaisimme kunnioittaa kanssaeläjiämme enemmän, voisi sovittelulle ja rauhanvälittämiselle olla vähemmän tarvetta. Kauniit sanat, arvostuksen osoittaminen, ongelmista keskusteleminen ilman kiihkoa ja ilkeyttä jäävät usein turhan käyttämättömiksi työkaluiksi.
Ehkä me voisimme kaikki miettiä useammin sitä, miltä itsestä tuntuu sellainen kohtelu, jota itse suuntaamme heihin, joita kohtaan on ollut joku konflikti. Siinä onnistumalla voisimme ehkäistä monta sellaista ongelmaa, joiden kanssa tänäkin päivänä kamppailemme.
Sitä odotellessa Martti Ahtisaaren sanoin:
”Kaikki konfliktit voidaan ratkaista. Rauha on tahdon asia.”
Muistetaan kunnioitus.
Viimeisimmät kommentit