Rintamalinjat erottuu vankiloissa —vangit eivät liity tapaukseen.

Lehdistössä on noussut esille Suomen vankiloiden valvontahenkilökunnan turhautuminen työnantajan toimintaan. Asiaa on käsitelty toistaiseksi melko varovaisin sanankääntein. Muurien sisällä kuitenkin kiehuu ja pahasti.

Aiheita riittäisi paksuhkon kirjan verran. Teoksen nimi voisi olla “Huonon johtamisen aakkoset” tai “Viisi askelta työpahoinvointiin”. Elokuvankin saisi aikaiseksi, mutta kukaan ulkopuolinen ei uskoisi tapahtumia todeksi. Niin uskomatonta toiminta on.

Tämän hetkisen tilanteen kärkenä toimii Rikosseuraamuslaitoksen (RISE) johtoryhmän yritys sahata oksaa altaan katki lyhentämällä valvontahenkilökunnan työvuorojen maksimipituutta kahteentoista tuntiin. Perusteluina käytetään jotain sekavaa höpinää työssä jaksamisesta ja sairaanhoitajille tehtyä tutkimusta. Viime keväänä vankiloiden henkilökunnalla teetetyn työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan mahdollisuudet pidempiin työvuoroihin, ja samalla pidempiin vapaisiin, ovat avainroolissa työssä jaksamisessa. Työtä kun ei voi verrata luonteeltaan hoitoalaan tai vaikkapa rakennusalaan, joissa pitkät työvuorot kävisivät liian raskaiksi. Tämä omaan henkilökuntaan kohdistettu tutkimus ei kuitenkaan kiinnosta työnantajaa. Ehkä siksi että sen lopputulos ei ole RISE:n johdon mieltymysten mukainen. RISE:n käyttämässä VMBaro -työtyytyväisyystutkimuksessa ainoastaan työajan ja vapaiden sovittaminen sai henkilökunnalta hyvät arvosanat. Kaikki muu mm. johtamiseen liittyvä sai surkeat pisteet. Mitä RISE tekee? Alkaa muuttaa sitä osiota joka sai parhaat arvostelut. Talon tapa.

Kuusitoistatuntisen työvuoron loppuvaihe on vankiloissa huomattavasti päiväaikaa kevyempää. Vangit ovat jo selleissään iltaisin, ja tällöin vartijoiden työaika on enimmäkseen valmiudessa olemista. Se ei käy kenenkään terveyden päälle, kun vuoroja tekee omasta tahdostaan. Näitä vuoroja on työvuorolistalla ainoastaan kerran kahteentoista päivään ja perään useampi vapaapäivä. Vankiloita ei ole joka kylässä ja moni käy töissä pitkänkin matkan takaa. Mahdollisuus pidempiin työpäiviin ja pitkiin vapaisiin tarkoittaa myös vähemmän matkaamista. Etenkin perheellisille tämä on erittäin tärkeä asia. Kaikilla aloilla on omat erityispiirteensä ja työajat tulee suunnitella kullekin alalle parhaiten sopivaksi. Palomiehillä 24h työvuorot pitkillä vapailla toimivat parhaiten.

Vuosi sitten RISE:n johdon puolelta kiellettiin kuuttatoista tuntia pidemmät vuorot. Näitä ei ollut sitä ennenkään työvuorolistoilla, mutta satunnaisesti omasta tahdosta pidempiä vuoroja oli tehty ja tämä mahdollisti joustavan työvuorosuunnittelun, joka puolestaan alensi henkilöstökustannuksia. Resurssit on vedetty tiukille, joten tämä oli tärkeä jousto vankiloiden toiminnan pyörittämiseen niin arkena kuin pyhäpäivinä vuorokauden ajasta riippumatta. Tälle tuli loppu ja ylitöitä alkoi kertyä.

Syksyllä 2016 vankiloissa otettiin käyttöön uusi työaikaseurantajärjestelmä KIEKU. Järjestelmän ovat suunnitelleet ja toteuttaneet virkatyöaikaa maanantaista perjantaihin tekevät ihmiset, virkatyöaikaa maanantaista perjantaihin tekeville ihmisille ja sen on valtiolle tilannut virkatyöaikaa maanantaista perjantaihin tekevät ihmiset. Vuorotöitä KIEKU ei oikein ymmärrä ja siksi sitä ei muilla valtionhallinnon aloilla käytetä täysimääräisesti. KIEKU maksoi pelkästään hankintana satakaksikymmentäviisimiljoonaa euroa. Sillä ei vielä toimivaa versiota saatu.

Jos RISE:n johtohenkilöt vetäisivät länsimetrohanketta, metro olisi jo käytössä. Junat törmäilisivät vielä porausvaiheessa oleviin tunneleihin ja asemat olisivat keskellä Nuuksion metsiä. Joku suunnittelija olisi halunnut kokeilla, jos vaikka eksyneet suunnistajat tarvitsisivat metroa. Tunnelia rakentavia työmiehiäkin olisi jäänyt metrojen alle. Metro olisi kuitenkin käytössä koska joku oli päättänyt päivämäärän, mutta mitään muuta ei ollut sitten osattukaan tehdä. Näin tehtiin myös KIEKU:n kanssa. Järjestelmän takia monia toimivia käytäntöjä on jouduttu muuttamaan. Lisäksi se vie kohtuuttomasti resursseja lukuisilta henkilöiltä, joiden työtehtävä pitäisi olla jokin aivan muu. Stressiä, turhaa työtä, kasvavia kustannuksia, muutoksia järjestelmän takia, ylitöitä, sairauslomia… Miksi asioita ei voitu selvittää valmiiksi, ja ottaa järjestelmää käyttöön sitten kun se toimii? Ja vain niiltä osin miltä se toimii. Syvemmälle en aiheeseen tässä mene, koska KIEKU:n käyttöönotossa riittää tarinaa omaan kirjoitukseen.

Ylitöiden määrä on kasvanut ja sitä pitäisi jotenkin hillitä. Miten ne vähenee, jos sidotaan kädet pidempien työvuorojen osalta? Jonkun täytyy aina paikata kun ihmisiä on lomalla, sairauslomalla, koulutuksessa tms. Nämä vuorot olisi halvempaa teettää pienempipalkkaisella määräaikaisella työntekijällä kuin mahdollisesti kaksinkertaisella ylityökorvauksella korkeampipalkkaisella virkamiehellä. Vaihtoehdot vuoron tekijöistä vähenee sitä mukaa, mitä lyhyempi työvuoron sallittu maksimipituus on. Syksyllä 2016 vielä sanottiin, että rahaa kyllä on, mutta ei ole lupaa lisätä henkilötyövuosia (htv). Jokainen ymmärtää, että työmäärän pysyessä samana, vähemmällä henkilökuntamäärällä kertyy ylitöitä. Voisiko joku viisaampi kertoa mikä järki on pyörittää kalliimpaa toimintaa vähemmillä htv:lla. Eikö lopulta raha ratkaise?

Rikosseuraamusala on pieni ala eikä johtamisen ongelmat kosketa kovin suurta joukkoa. Toimintaa pyöritetään kuitenkin sinun ja minun verorahoilla. Me maksamme kaikki ongelmat joita huonosta johtamisesta aiheutuu. RISE:n johtavat tahot ovat olleet tekemässä vuosikausiksi vuokrasopimusta tilasta, jota ei käytetäkään. Lähes kymmenentuhatta euroa joka kuukausi vuosien ajan veronmaksajien rahoja menee kankkulan kaivoon. Emme ole kuulleet kenenkään ottaneen vastuuta. Hallinto on paisunut ja eriasteisia suunnittelijoita, asiantuntijoita ja tarkastajia riittää ruuhkaksi asti. Tässä on lopputulos. Toinen suunnittelee “hyvän” idean toiminnan siirtämisestä jonnekin. Samalla jollakin muulla on toisenlaiset suunnitelmat ja lopputuloksena on kallis pannukakku. Samalla perustyöhön ei riitä rahaa. Olisiko näillä jokin syy-yhteys?

Pääjohtaja Esa Vesterbacka vastaa viime kädessä kaikesta RISE:n toiminnasta. Hän myös kommentoi medialle tämän hetkistä työtaistelua. Sanankäänteet on sopivasti mietittyjä, etteivät ongelmat näyttäisi todellisilta. Media tyytyy vastauksiin. Kuilu kasvaa. Henkilökunta puolestaan ei ole mielellään keskustellut julkisesti. Tähän on osaltaan vaikuttanut vahva uhkailun kulttuuri, jota johtajien toimesta harjoitetaan. Erimielisille ilmoitetaan hyvin pian, mitä kaikkia keinoja voidaan käyttää. Pakkosiirtoja, työajan muutoksia, siirtoja päivävuoroon vastoin omaa tahtoa jne. Jostain kumman syystä en ole havainnut tällaista toimissani muissa organisaatioissa, joissa sairastamisluvut ovat huomattavasti pienempiä.

RISE:n johtohenkilöt kävivät taannoin Kiinassa tutustumassa vankeinhoitoon. Tietääkseni meillä ei alettu ottamaan poliittisia vankeja, eikä vankien teloituksiakaan ole vielä nähty. Vahva epäilys onkin, että matka suuntautuikin Kiinan naapurimaahan Pohjois-Koreaan, josta käytiin hakemassa tyyliä johtamiseen. Sellainen linja on tällä hetkellä. Hajoita ja hallitse. Olen puhunut RISE:n johtamiskulttuurista usealle yksityisellä alalla toimivalle ihmiselle. Järjestään olen saanut osaksi ihmettelyä, että voiko tuollaista olla nyky-Suomessa vielä jossain. Jos RISE:n pitäisi tuottaa tulosta yrityksenä, olisi tulos surkea. Tämä ymmärretään yrityksissä, ja siksi johtamisessa on pakkokin tehdä asioita yhteisymmärryksessä henkilökunnan kanssa. Ikäviä päätöksiäkin työnantaja luonnollisesti joutuu tekemään. Yleensä niistä kuitenkin hyötyy sentään joku osapuoli.

Valtion hallinnossa tulos on epämääräisempi käsite. Jos budjetti ylittyy, niin Vesterbacka saa varmasti oikeusministeriöön päin selitettyä jotain uskottavaa omasta vaikeasti ymmärrettävästä erikoisalastaan. Tarvittaessa samat selitykset menevät läpi myös valtionvarainministeriössä. Kannattaisi joskus tulla kysymään ihan ruohonjuuritasolta. Voisi hieman silmät avautua rahakirstun vartijoilta. Samaa suosittelisin näille RISE:n “neuvotteleville” johtohenkilöille. Nimiä olen papereissa nähnyt useasti, mutta vankilassa en ole heitä nähnyt perehtymässä toimintaan. Hyvä johtaja tuntee organisaationsa.

Vesterbacka lähimpine alaisineen on ongelman henkilöitymä tällä hetkellä. Todellinen ongelma on kuitenkin organisaation rakenne, jossa pääsee eteenpäin vain tiettyä mieltä olevat. Muut eivät saa virkoja ja häipyvät vähin äänin muualle. Tämä sama jatkuu läpi koko organisaation. Kaikki pidetään varuillaan jatkuvalla muutoksen uhalla. Tämä on johtanut sairaaseen työilmapiiriin.

Leena Luhtasen ollessa oikeusministerinä, käytiin vankeinhoidon ongelmat läpi ulkopuolisen selvitysmiehen Jukka Wuolijoen toimesta vuonna 2007. Nykyiset ongelmat näkyvät jo Wuolijoen raportissa. Hän teki pitkän listan asioista joihin pitäisi puuttua. Näistä RISE:n johto poimi vain itselleen mielekkäimmät ja suurempi remontti jäi tekemättä. Ja varmasti perustelut meni taas ministeriöön ja leima päälle. Asia kunnossa!? Noin kattavaa selvitystyötä voisi vieläkin hyödyntää, jos tahtoa olisi järkevöittää meidän verovarojamme käyttöä. Se kuitenkin tarkoittaisi paisuneen hallinnon ja koulutuskeskuksen aseman heikkenemiseen, joten tästä RISE:n ylin johto ei halua keskusteltavan.

Jotain täytyy kuitenkin tehdä. Henkilökunnan tarkoituksellisen loppuun polttamisen en ennusta olevan kovin hyvä strategia. Sanon itse mielelläni, että hyvä johtaminen on parasta työhyvinvointitoimintaa. Tällaista en ole reilussa viidessätoista vuodessa havainnut rikosseuraamusalalla harvoja poikkeuksia ja lähiesimiehiä lukuun ottamatta. Ja työhyvinvointi on sen mukaista. Nyt ratkaistaan, lähteekö suuntaus syöksyasentoon, vai löytyisikö jostain joku rohkea taho, joka uskaltaisi puuttua peliin.